Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2014.

Helsingin kaupunginteatterin roolivaatekirpputori

Tänään heräsin 6.30 suunnatakseni hyvissä ajoin Helsingin kaupunginteatterin kahdeksalta alkavalle roolivaatekirpputorille. Herätysaika tuntui ennemminkin keskiyöltä, mutta uteliaisuuteni voitti uneliaisuuden. Saavuin teatterille puoli kahdeksan aikaan, mutta paikalle oli jo muodostunut mukava kymmenisen metriä pitkä jono innokkaita ihmisiä. Tulin paikalle kuitenkin juuri oikeaan aikaan, koska kymmenen minuuttia myöhemmin taakseni oli jo kerääntynyt vähintään yhtä pitkä jono. Kaikki vaikuttivat hyväntuulisilta varhaisesta ajankohdasta huolimatta, mutta pari jonossa kaveriverukkeella etuillutta tyyppiä ärsytti minua henkilökohtaisesti. Olenhan perinteinen jonotusnatsi. Ovien auettua sisäänotettavien määrää säännösteltiin, joten hirvittävää tungosta ei päässyt muodostumaan. Itse pääsin vielä ”ensimmäisessä erässä” sisälle, joten suosittelen todellakin tulemaan paikalle vähintään sen puoli tuntia aikaisemmin, koska odottelemaan joutuu kuitenkin, jos ei mahdu heti sisälle. Pari aarteenme